Mitä sinä pelkäät?

Nyt on hyvä hetki potkaista tämä blogi kunnolla käyntiin pohtimalla itselleni melko ajankohtaista asiaa eli sitä, miten suurin osa ihmisistä tuntuu pelkäävän niitä, jotka pudottavat painoa. Miksi? Syy lienee siinä että mediassa pyörii paljon anorektikon mitoissa olevia naisia, joita media myös ylistää kauniiksi ja ihanteellisiksi. Samalla äidit ja isät yrittävät epätoivon vimmalla opettaa lapsilleen että sisäinen kauneus on paljon tärkeämpää kuin se mitä näet ulkoisesti. Ja kun nämä kaksi asiaa isketään yhteen, on pienen ihmisen pääkoppa auttamattomasti sekaisin.

Itse aloitin painon pudottamisen viime elokuussa ja olen sen jälkeen päässyt eroon melkein kahdestakymmenestä kilosta.. ja joukosta pimeitä ajatuksia, itsetunnon muureja ja sosiaalisten tilanteiden pelkoja. Kyse ei koskaan ollut siitä että haluan olla median puolesta 'ihanteellisissa mitoissa' tai että ulkonäkö alkaisi hallita elämääni. Halusin päästä eroon niistä esteistä, mitä koin henkisesti omaavani ja viimein, kahdenkymmenenkolmen vuoden jälkeen, tajusin että ne juontavat juurensa ylipainooni. Ja jotta pääsisin niistä eroon, minun piti aloittaa elämäntaparemontti.

Ja luojan kiitos olin oikeassa.

Näiden kahdeksan kuukauden aikana olen törmännyt erilaisiin ihmisiin ja erilaisiin suhtautumisiin. Osa on ollut heti rohkaiseva, kehunut tätä suoritusta ja omalta osaltaan auttanut minua jaksamaan eteenpäin. Oikeasti, mikään ei ole painonpudottajasta ihanampi tunne kuin se että joku huomaa että olet laihtunut. En usko että se on koskaan negatiivinen asia, joten jos tiedätte jonkun pudottavan painoa ja huomaatte hänen onnistuneen.. Sanokaa se! Kehukaa häntä! Olkaa rohkaisevia! Pari pientä sanaa saa yhden ihmisen iloiseksi ja auringon paistamaan vaikka taivas pilvessä olisikin.

Toinen ihmistyyppi on sitten tosiaan se, joka huomaa että olet laihtunut mutta ei sano mitään. Tähän liittyy kokemuksen perusteella pelko siitä että painonpudottaja loukkaantuisi tästä huomautuksesta. Kun kuulin tämän, olin hyvin hyvin hämmentynyt koska se ei vain käynyt järkeen. Ymmärrän sen ettei kannata alkaa huomauttelemaan jos huomaa ihmisen hieman pulskistuneen, koska se on yleensä melko herkkä paikka kaikille (vaikka vanhempamme opettivatkin uskomaan sisäiseen kauneuteen, hmm?). Mutta kuten tuossa äsken vähän jo sanoin, asioiden ollessa toisinpäin, asiasta huomauttaminen on vain ja ainoastaan hyvä asia! Se pistää joka kerta hymyilyttämään.

Kolmanneksi on sitten se ihminen, joka tuntuu pelästyvän meitä painonpudottajia. Toki on olemassa niitä median aivopesemiä tapauksia, jotka laihduttavat itsensä anorektikon mittoihin ja hankkiutuvat puolitietoisesti sairaiksi. Se on surullista, mutta ei pidä unohtaa että on olemassa myös meitä jotka käännämme katseemme nimenomaan terveyteen emmekä siitä pois. Ja voisin uskoa että meitä terveyteen tähtääviä on kuitenkin enemmän kuin näitä toisen puolen edustajia. Joten kun tapaat painonpudottajan, ei välttämättä ensimmäisenä kannata pelästyä asiaa! Luultavasti kyseinen ihminen kuitenkin menee terveys edellä.

Haluan siis sanoa että painonpudottaminen on ennen kaikkea matka, jonka lopussa ihminen on päässyt irti paitsi ylimääräisistä kiloista, myös omista henkisistä lukoistaan. Nyt ehkä hieman yleistän, mutta niin minä asiat näen ja koen. Olen itse kulkenut jo kaksikolmasosaa matkastani ja koen olevani jo nyt paljon onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Kyse ei ole siitä miten ihmiset näkevät minut vaan miten minä itse näen ja koen itseni. Jokainenhan meistä haluaa tuntea olonsa kauniiksi ja hyväksi, mutta se tunne lähtee nimenomaan omasta itsestä eikä kenestäkään muusta.