Joskus se pitäisi oppia. Jos vaikka kantapään kautta, mutta kuitenkin. Älä koskaan sano ei koskaan, koska se ei koskaan pidä paikkaansa.
Sitä ei oikeastaan tarvitse tehdä itse mitään, koska joku suurempi voima vetää sinut mukaansa joka tapauksessa. Istut sitten kotisohvalla itkemässä kuinka elämäsi tällä tiellä alkaa olemaan lopussa tai sitten seisot siellä väkijoukossa adrenaliinivirrassa. Ei sillä nähtävästi ole mitään väliä. Paitsi että adrenaliinivirrassa on hauskempaa.
Jokin pamautti minua kivikautisella nuijalla takaraivoon. Näin hetken tähtiä. Kuvittelin jotain muuta. Sitten tajusin sen. En minä tästä mihinkään ole tällä sekunnilla menossa. Miksi siis pitäisi kiirehtiä?
Joskus asiat sattuvat. Joskus päästät irti liian aikaisin ja se on ihan okei. Sitten on niitä asioita, jotka satuttavat ja joista päästät irti.. Mutta joiden takia olet valmis kärsimään saman uudestaan. Ihan vain koska voit.
Olen taas valmis nousemaan junaan ja näkemään seuraavan pysäkin. Kainuun musiikkijuhlat kuulostaa niin eeppiseltä etten voi välttyä innostukselta. Voinko tässä blogissa sanoa että fuck you? Taidan voida. Minun bloginihan tämä on.
Sanon siis sinulle, elämä, fuck you. Jos tämä on sivuraide niin olkoon sitten niin! Eteenpäin se kuitenkin vie ja aion istua tässä typerässä, pahalta haisevassa pendolinossa kunnes joku heittää minut lentoon ilman laskuvarjoa.
Joten screw you guys. Se mitä ikinä itkin edellisessä merkinnässäni, se on totta.. Mutta se ei ole tätä päivää!
Nähdään ensi kesänä!
